Satujen isä- ja äitipuolet uusperheen arjessa

Artikkeli on julkaistu Pikkuväki-lehdessä 2006
Päivi Sutinen, KT

Kukapa olisi pienenä kotia leikkiessään haaveillut tulevansa isona isä- tai äitipuoleksi. Siis puolikkaaksi isäksi tai äidiksi. Jotenkin siis vajaaksi, ei kokonaiseksi. Niin ja perheenjäseneksi, joka on jotenkin vaaraksi lapsille ja perusluonteeltaan ilkeä, ainakin kaikkien tuttujen satujen mukaan. Uusperheessä on siis aikuisia, jotka ovat jotenkin vajaita, vaarallisia ja ilkeitä vai onko sittenkään?

Mikä ja millainen uusperhe?

Uusperhe määritellään yksinkertaisimmillaan perheeksi, jossa toisella tai molemmilla avo- tai aviopuolisoilla on alle 18-vuotias lapsi tai lapsia aikaisemmasta liitosta. Ainakin toisen puolison lapsi (lapset) asuvat pääosin kyseisessä taloudessa. (Sussman & Steinmetz 1987) Kyse on siis eronneen (eronneiden) tai leskeksi jääneiden uudesta liitosta, jossa on mukana myös lapsia aiemmista parisuhteista. 
Suomessa tilastokeskuksen tilastoissa perheet muodostetaan samassa asunnossa asuvista henkilöistä. Lapsiperheiksi luokitellaan perheet, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia. Uusperheitä on 8,4 % (49 944) kaikista lapsiperheistä (Perheet 2003). Uusperheiden alle 18-vuotiaiden lasten osuus Suomen kaikista lapsista on 9,5 %, joista ei-yhteisten lasten osuus on 6,6 % ja loput ovat puolisoiden yhteisiä lapsia. Uusperheeseen tulee useimmiten mukaan lapsi äidin edellisestä liitosta. Jotakin uusperheiden moninaisuudesta kertoo, että Tilastokeskus on tilastoinut uusperheet kuuden eri perhetyypin mukaan käyttäen kriteerinä sitä, kenen lapsia uusperheessä asuvat lapset ovat. Suluissa olevasta luvusta selviää, kuinka suuri osuus uusperheistä oli kyseisen kriteerin täyttäviä perheitä vuonna 2003.

• vain äidin lapsia (46 %)
• vain isän lapsia (6 %)
• äidin lapsia ja isän lapsia (3 %)
• äidin lapsia ja yhteisiä lapsia (39 %)
• isän lapsia ja yhteisiä lapsia (4 %)
• äidin lapsia, isän lapsia ja yhteisiä lapsia (1 %). (Perheet 2003.)

Arkikielessä myös ne perheet, joissa lapset eivät virallisesti asu, käyttävät itsestään nimitystä uusperhe. Perhetilastot tehdään kuitenkin lapsen vakinaisen asuinpaikan mukaan, koska samaa lasta ei voida tilastoida kahteen eri perheeseen. Näin ollen ne eronneet isät ja äidit, joiden luona lapset eivät ole virallisesti kirjoilla, jäävät sekä uusperhe- että perhetilastojen ulkopuolelle, elleivät he ole perustaneet uutta perhettä. On siis mahdotonta sanoa, kuinka paljon itsensä uusperheeksi kokevia perheitä Suomessa on. Luku on kuitenkin selvästi suurempi kuin yllämainittu 8,4 %.

Uusperhe ja roolien epäselvyys

Meillä ei ole selkeästi hyväksyttyjä tapoja puhua uusista perheenjäsenistä ja heidän välisistä suhteis-taan. Kielestämme puuttuvat selkeät ja yksiselitteiset nimet uusperheen jäsenille, joten nimityksissä vilahtelevat erilaiset etuliitteet. On viikonloppu-, arki-, etä-, lähi- tai tapaaja-isiä ja -äitejä, viikonloppu-, vieraileva-, pysyväis-, etä- ja lähilapsia. Kuka kukin on -sanakirja olisi jo tarpeen. 
Useiden eri tutkijat toteavat, että uusperheen jäsenten roolit ja roolien rajat ovat epäselviä. Isä- tai äitipuoli on alun perin tarkoittanut aikuista, joka on nainut lesken ja näin ottanut kuolleen vanhemman paikan. Tilanne on kuitenkin erojen seurauksena muuttunut. Nyt isä- tai äitipuolesta tulee yksi ”lisävanhempi” edellisten rinnalle. Muualla asuva vanhempi ei häviä kokonaan perhepiiristä, sillä hänen kanssaan neuvotellaan lasten tapaamisista ja muista lapsia koskevista asioista. Tutkijat toteavat, että isä- tai äitipuoli ei voi ottaa täysivaltaisen vanhemman roolia itselleen, ja hän kokee usein rooliristiriidan: mikä on minun tehtäväni tässä perheessä? (Gullotta, Adams & Aleksander 1986.)

Jokaisella perheenjäsenellä on omat, yleensä julkilausumattomat odotuksensa, mitä tulee isä- ja äitipuolen rooliin ja tehtäviin. Näin ollen isä- ja äitipuolet eivät voi olla varmoja odotuksista, joita puoliso tai lapset heihin kohdistavat uusperheen toisen aikuisen roolissa. He eivät tiedä, mitä odotuksia heidän tulisi asettaa itselleen ja mitä muut perheenjäsenet heiltä odottavat. Uusperheen jäsen-ten erilaiset odotukset lisäävät ristiriitojen todennäköisyyttä uusperheen jäsenten kesken ja myös entisen ydinperheen ja uusperheen välillä. Koko yhteiskunnassakin on epäselvyyttä siitä, mitä uusilta aikuisilta voi ja tulee odottaa. (Crosbie-Burnett 1989.)

Uusperheen isä- tai äitipuolen asemaa kuvaa muun muassa, että hänellä ei ole vanhemman juridisia oikeuksia lapsipuoleen nähden, vaikka hän kasvattaisi ja hoitaisi lasta sekä taloudellisesti osallistuisi lapsen menoihin, toteuttaen näin niin sanottua sosiaalista vanhemmuutta. Koska häneltä puuttuvat vanhemman oikeudet, hänellä ei myöskään ole päätäntävaltaa lapsipuolta koskevissa tärkeissä, esimerkiksi koulu- tai terveydenhoitoasioissa. 
Äitipuoliin kohdistuu kaksi yleistä myyttiä, jotka löytyvät eri kulttuureista kautta historian. Ensimmäinen on myytti ilkeästä äitipuolesta (Ganong & Coleman 1997). Tutuista saduista löytyy ilkeä ja rakkaudeton äitipuoli, joka kohtelee huonosti lapsipuoltaan. Toinen äitipuoliin liittyvä myytti on, että hän rakastaa heti lapsipuoliaan (Schulman 1972). Myytti perustuu kulttuurisiin standardeihin äitiydestä ja odotuksiin äitipuolen asemasta uusperheessä. Erityisesti odotetaan, että uudelleen avioituminen luo hetkessä perheen ja että äitipuolen pitää ja hän myös haluaa automaattisesti rakastaa lapsipuoliaan ja että lapsipuolet automaattisesti rakastavat äitipuoltaan. (Ganong & Coleman 1997.) Levin (1997) puolestaan toteaa, että äidin ja äitipuolen rooleissa on paljon yhdenmukaisuutta: lapsista ja kodista huolehtimista. Hän jatkaa, että äitipuolen rooliin ei kuitenkaan niin itsestään selvästi liitetä näiden asioiden tekemistä kuin äidin rooliin. Äitipuolen rooliin kuuluu tietty etäisyys, jota ei naisen rooliin perheessä katsota kuuluvan. Näiden kahden roolin välillä on ristiriita, sillä ei voi olla lähellä ja etäällä yhtä aikaa.

Äitipuoliin yhteiskunnan taholta kohdistuvat ristiriitaiset odotukset aiheuttavat heille vaikeuksia. Yhteiskunta esimerkiksi odottaa, että äitipuoli osoittaa aktiivista roolia lasten kasvatuksessa. Kuitenkin lähiympäristö odottaa, että äitipuoli ei osallistu niin aktiivisesti lapsipuoltensa kasvatukseen, peläten, että hänestä tulee biologisen äidin kilpailija. Äitipuolen asema voi olla hyvinkin vaikea, sillä hänen pitäisi hoitaa ja huoltaa luonaan asuvia lapsia, mutta samalla hänen tulee muistaa, että ei asetu äidin asemaan tai äidin paikalle (Orchard & Solberg 1999.) 
Isäpuolilla sitä vastoin näyttäisi olevan helpompaa sopeutua uusperheeseen kuin äitipuolilla, vaikka isäpuolen rooli uusperheissä on vieläkin epämääräisempi kuin äitipuolten. Sopeutumista ehkä edistää, että miehet ovat harvemmin mukana perheen arjen toiminnassa, perherakenteesta huolimatta, jolloin mahdollisuus ristiriitoihin on pienempi. (Coleman & Ganong 1997.)

Lapsi ja uusperhe

Perhesuhteiden moninaisuus ei kuitenkaan merkitse lapsille kaaosta eikä se tuota vaikeuksia oman perheen ymmärtämisessä, jos lapsilla on omassa elämässään tilaa määritellä itselleen merkitykselliset suhteet. Uusperheen lapset muovaavat käsitystään uusperheestä ja siihen kuuluvista henkilöistä hyvinkin yksilöllisesti. He rakentavat perheen lähinnä yhdessä asumisen ja biologisten suhteiden pohjalta. Tulkintaa perheestä muovaa kokemus vanhempien avioerosta ja uusista parisuhteista. Lapsille ei näytä olevan kovinkaan suurta merkitystä sillä, kuka heidän konkreettisista asioistaan huolehtii. Lapset kääntyvät yleensä perheen äitien puoleen, niin biologisten kuin äitipuolienkin, jos he tarvitsevat apua tai heillä on asioita, joista pitää neuvotella. (Ritala-Koskinen 2001.)

Lapsille uusperhe on onnistunut silloin, kun se antaa tilaa ja mahdollisuuksia heille tärkeisiin ihmissuhteisiin ja mahdollisesti tuo lisää hyviä aikuissuhteita, jotka voivat vaihdella kaveruudesta vanhemmuuteen. Uudet aikuissuhteet voivat myös olla etäisiä, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö lasten ja aikuisten väliset suhteet voisi olla myös suhteita, joissa kumpikin osapuoli hyväksyy toisensa. (Ritala-Koskinen 2001.)

Isä- ja äitipuolten uusperhekokemuksia

Isä- ja äitipuolet kokevat, että heidän perheen yksityisyytensä ei ole niin itsestään selvä asia kuin ydinperheessä. Uusperheen ulkopuolella asuva lapsen toinen vanhempi vaikuttaa uusperheen asioihin ja usein isä- tai äitipuolet kokevat olevansa ulkopuolisia omassa perheessään. Heillä ei ole samanlaista päätäntävaltaa asioihin kuin ydinperheen vanhemmilla. Isä- ja äitipuolilla on kuitenkin pyrkimyksenä ymmärtää ja kuunnella kaikkia uusperheeseen jäseniä ja erityisesti he pyrkivät ajattelemaan asioita lasten kannalta. Isä- ja äitipuolet ajattelevat, että muualla asuvan biologisen vanhemman kontrolli ja vaikuttaminen lapsen asioihin ja sitä kautta koko perheen asioihin tulee hyväksyä lapsen edun takia. Kontrolli pitää hyväksyä torjumatta ja rajoittamatta, vaikkakin hyväksyttävän kontrollin määrä ja laatu on epäselvää ylittäen aika ajoin perheen ”yksityisyyden rajat”.

Isä- ja äitipuolten omat vaikutusmahdollisuudet rajoittuvat kodin seinien sisäpuolelle liittyen perheen sääntöihin, oman ”tilan” rajaamiseen ja aikaan, jota vietetään yhdessä. Omalla toiminnalla voidaan myös vaikuttaa oman itsen ja lapsipuolen väliseen suhteeseen. Vaikuttaminen lapsipuolen kasvatukseen ei ole itsestään selvää, vaan sitä perustellaan yhteisessä kodissa asumisella, arjen yhteisvastuulla ja puolison tukena olemisella. Kodin ulkopuolella oleviin asioihin, esimerkiksi päivähoitoon, kouluasioihin ja lapsen muualla asuvaan biologiseen vanhempaan, vaikutettaan puolison kautta ja välityksellä.

Isä- ja äitipuolet odottavat ja haaveilevat ydinperheen kaltaisesta perheestä, jossa perheenjäsenet olisivat läheisiä ja välittäisivät toinen toisistaan. Perheyden tunteen saavuttaminen on tavoite sekä isä- että äitipuolilla ja toiveena on, että ajan kuluessa se jossakin määrin saavutettaisiin. Keskeistä isä- ja äitipuolilla on perhe-elämän arvostaminen ja pyrkimys ajatella lasten etua.

Uusperheen onnistumiselle on oleellista perheen sisäiset sopimukset, tavat ja rutiinit, yhteiset keskustelut ja yhdessäoloaika. Myös vähitellen kehittynyt hyvä suhde lapsipuoliin antaa tunteen onnistumisesta. Merkille pantavaa on, että vaikka biologisen vanhemmuuden korostaminen tuottaakin ongelmia isä- ja äitipuolena olemisessa, sitä ei kuitenkaan aseteta kyseenalaiseksi, vaan sekä isä- että äitipuolet ovat itse pitämässä biologisten vanhempien ensisijaista asemaa lasten elämässä muuttumattomana. Epäselvää isä- ja äitipuolille on, mitkä ovat heidän vastuualueensa, minkälaista toimintaa vastuiden täyttäminen edellyttää, kenen rooliodotuksiin pitäisi vastata, ja miten oma toiminta vaikuttaa oman itsen ja toisten hyvinvointiin.

Tutkimuksessani tuli esille, että uusperheeseen liittyy vahvasti mukaan myös varsinaisen ”perhekehyksen” ulkopuolisia ihmisiä. Ongelmana on, että kulttuurissamme ei ole malleja ja normeja siihen, miten uusperheeseen kuuluvien ja uusperheen ulkopuolella olevien henkilöiden pitäisi toimia. Isä- ja äitipuolet odottivat itse itseltään paljon, ja samalla yrittävät kuulostella heihin muualta kohdistettuja erilaisia toiveita ja odotuksia. He yrittivät toimia tavalla, joka olisi kaikille paras. Haastatteluista tuli ilmi, että kun epäonnistuttiin, syyllistivät isä- ja äitipuolet itsensä. Eräs äitipuoli toteaa:
Siinä on oikeastaan semmoinen ydinperheen ja uusperheen ero, et ydinperheessä se perhe voi vaikuttaa itse omiin asioihinsa. Et, jos siellä keskusteluvälit ei ole hyvät ni, sit siinä on vaan niin ku vika, mut et kun uusperheessä, vaikka meille kuinka olis kuinka hyvät nämä välit, niin on ulkopuolisia, jotka voi vaikuttaa meidän perheen elämään. Sillon me ollaan tavallaan kytköksissä heidän kanssa.
 

Pohdintaa

Kasvatuksen ammattilaisena on syytä pysähtyä miettimään, mikä on minun käsitykseni perheestä? Annako minä lapsen määritellä perheensä niin kuin hän itse haluaa? Sallinko minä lapselle kaikki ne ihmissuhteet ja useamman kuin yhden perheen, jotka lapsi saa kokea tärkeäksi? Näenkö minä uusperheen lapsen lapsena, jolla on mahdollisuus nähdä ja kokea perheessään iloa, onnea, rakkautta ja paljon erilaisia tärkeitä ihmissuhteita vai näenkö lapsen, joka on joutunut vastoin tahtoaan perheeseen, jossa hän ei halua elää? 

Voisiko isä- tai äitipuoli olla lapselle hyvä, turvallinen aikuinen? Voisinko minä ottaa uusperheen aikuisen huomioon ja nähdä hänen asemansa lapsen elämässä? Voisinko iloita, että lapsella on ympärillään useita erilaisia aikuisia, jotka hänestä huolehtivat? Miten minä voisin rohkaista ja kannustaa isä- ja äitipuolta hänen vaativassa tehtävässään?

Artikkeli perustuu KT Päivi Sutisen marraskuussa 2005 Helsingin yliopistossa julkaistuun kasva-tustieteen väitöskirjaan: Vanhempana ja aikuisena uusperheessä.

Lähteet:

Coleman, M. & Ganong, L.H. (1997). Stepfamilies from Stepfamilies Perspective. Teoksessa I. Lewin & M. B. Sussman (Eds): Stepfamilies: History, Research, and Policy (pp. 107–122). New York: The Haworth Press. 
Crosbie-Burnett, M. (1989). Application of Family Stress Theory to Remarriage: A Model for As-sessing and Helping Stepfamilies. Family Relations, Jul89, Vol.38, 323–331.
Ganong, L. H. & Coleman, M. (1997). How Society Views Stepfamilies. Teoksessa I. Levin & M. B. Sussman (Eds): Stepfamilies: History, Research, and Policy (pp. 85–106). New York: The Haworth Press. 
Gullotta, T.P., Adams, G.R. & Aleksander, S.J. (1986). Today’s marriages and families. Montrey: Brooks / Cole Publishing Co 
Levin, I. (1997). The Stepparent Role from a Gender Perspective. Teoksessa I. Levin & M. B. Sussman (Eds): Stepfamilies: History, Research, and Policy (pp.177-190). New York: The Ha-worth Press. 
Orchard, A. L. & Solberg, K. B. (1999). Expectations of the Stepmother’s Role. Journal of Divorce & Remarriage, Vol. 31(½), 107–123.
Perheet 2003. SVT Väestö 2000:8. Helsinki: Tilastokeskus.
Ritala-Koskinen, A. (2001). Mikä on lapsen perhe? Tulkintoja lasten uusperhe-suhteista. Väestön tutkimuslaitos. Väestöliitto. D 38 2001.
Schulman, G. L. (1972). Myths that intrude on the adaptation of the stepfamily. Social Casework, 53, 131–139.